tiistai 25. elokuuta 2009

Vihdoinkin ratalla



Eilen oltiin Kemorassa köröttelemässä. Melko köröttelyä kyllä olikin, kun ekaa kertaa heittäytymisen jälkeen pääsin ajamaan. Pariin kuukauteen kun ei liiku niin käy muuten rata-ajokin ihan liikunnasta. Nyt on pohkeet reidet ja selkä jumissa :)

Eka settihän nyt muutenkin tahtoo olla vähän puristamista, mutta tällä kertaa iski parin kierroksen jälkeen katkenneen jalan pohkeseen mahtava singeri(kantapää heittää ylös/alas ihan omasta tahdostaan). No muutaman kierroksen sinnittelin ihan vaan lämmittelyksi ja vähän psyykettä kasaan.

Ja ei kun baanalle


Yhteensä tuli päivän aikana veivattua neljä settiä ja jokaisessa jotain 10 kierroksen luokkaa. Viimesellä setillä alkoki jo ajo jotenkikutenki kulkea. No aikahan ei tietysti päätä huimannu, kun ei vaan uskaltanu. Päivän saldona vikan setin toiseksi viimenen kierros race chronon mukaan 1:25:1 eikä polvea maahan yhdessäkään kurvissa ;)

Janne valmistautuu


Pojjaat ajeli hyviä aikoja ja mikäs siinä kun luotto vehkeisiin on rajaton. Kaikille jäi hyvä fiilis ja tavotteena oli pitää kamppeet ja miehet kunnossa. No jospa tässä vielä pari kertaa pystyis tänä syksynä käymään ajelemassa...

PS. Hommattiin tuossa Jorgelta pari Dunlopin Gp racer slick endurance kumesta ja hyvin tuntui toimivan.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Motoparkista pärähtää

Käytiinpäs eilen Motoparkissa. Pojjaat päristelemässä ja meitsi kuvaamassa, syömässä eväitä ja huutelemassa rivouksia.

Tänä kesänäpä ei ole paljon muuta tehty kun syöty ja nukuttu ;)
 

No niin tarinahan alko taas niin, että edellisen reissun jäljiltä pyörästä ei oltu vielä kiristetty kaikkia ruuveja momenttiin ja jo jykylässä oli kauhea arvonta jääkö nyt jotain elintärkeää matkasta. No eipä siinä mitään. Toni kävi kiristelemään jarrusatulat momenttiin ja kuului vain räks ja naps ja satulan pultti män poikki. Noo mistäs uus? Nuissahan tunnetusti on hieman eri kierre kuin normi pulteissa. Eipä ollu kellään radalla olijoista vastaavaa mukana. Mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen vaan ratavartija tuumasi, että yks pyörä on menossa vakuutusyhtiölle ja ei kun siitä hakemaan osia. Onneksi suzukissa on samanlaiset kierteet kun yamahassa ja pojjaat pääsi pyyhkimään kylmät hiet otsiltaan ja ties minkä ympäriltä.

Toni käynnistelee mopoa.
 

Pojjaat vauhissa radalla. Ensimmäinen oikea pääsuoran jälkeen.
 

 

Takalenkin hevosenkenkä.




Ajeltu oli jonkin aikaa ja alussa uhottu me vaan ajellaan pääs pojilta jossain vaiheessa taas unohtuun. Vauhti alkoi kiihtyä ja niinhän siinä sitten kävi, että Tonikin päätti jättää neitsyytensä Motoparkin suloiseen pöpelikköön ja heittäytyi komean ukemin säestyksellä takalenkin montunpohjan oikeassa. Legendaarinen keula alta liialla yrityksellä ja mies sai hieman katu-uskottavuutta nahkapuvun pintaan.

Toni nuolemassa haavojaan.


Näin tällä kertaa. Tuossa vielä yks videoklippi pääsuoran jälkeisestä mutkasta, jossa siis ite heittäydyin kuus viikkoa sitten.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Kauden avaus 17.6. Motopark

No niin päästiinhän sitä ratalle. Edellisenä päivänä jumpattiin pyörä läpi ja ei kun ajamaan. Sääennuste näytti kyllä vahvasti viimekesän toisinnolta, mutta minkäs teet. Ei kun pyörä kyytiin ja ratalle.

Radalle päästiin ja vettähän se tihuutteli. No ei kun pyörä melumittaukseen ja sateiset alle. Eka kerta sateisilla veinas muuten vähän jänskätä. No hyvinhän se meni tosin talven jäljiltä muutenkin vähän ruosteessa niin kalenterilla kateltiin aikoja.

Toni veivaa
 

Pari settiä ajettiin ja rata kävi kuivumaan. Päätettiin vaihtaa sliksit alle, kun taivaskin näytti suht hyvältä. Renkaat vaihtoon ja mitä niitä lämmittämään, kun hiljaa ajellaan kuitenkin niin kyllä ne siinä ehtii lämmetä. No niinhän siinä sitte kävi, että toisesta kurvasta meikä veti high sidet ja mies hoitoon.

Tässä lopputulos


No kuus viikkoa kipsissä ja sitte pääsee jopa uimaankin tänä kesänä. No meneehän se kesä näinkin...

torstai 9. huhtikuuta 2009

Kevättä pukkaa

Tässä on taas pikkuhiljaa talviunilta heräilty. Eilen kävin vaihtaan uudet renkaat vanteille. Nyt ei jaksanu ite vaihtaa, mutta saapa sitä varmaan taas kauden mittaan harjootella.

Oltiin sitte viime kesä ajeltu "väärällä" etuvanteella. Väärällä siksi, että toisessa näytti olevan suorat jarrulevyt. Onpa kumma, että jarrupalat otti vähän iskua viime kesän ajoissa. No nyt heitin sateisen tuolle laahavalle vanteelle, kun sateessahan ne levyt taipuu kuiteski. Vaikka toivottavasti ei tarvii kesällä sateessa ajella. Paljon huonompi tulevasta kesästä nyt tuskin tulee kun edellinen.

Hondan tuossa jo remppailinki. Sitten pitääski välpätä pyöriä tallissa, että saa jampin kattoon kiinni ja keulan irti. Vaihtais keulaan öljyt ja sitte täytyy harkita tuota takapampun huoltoa. Ehkä se olis viisasta tehä...

maanantai 29. joulukuuta 2008

Hyvää Uutta vuotta!

Vuosi alkaa olla taas kasassa ja pyörä tallissa talviunilla. Kova oli miehillä uho, että tänä keväänä käydään kilpailukurssit, notta voi osallistua kisoihin jos sattuu polte iskemään ;)

No pyörääkin pitäis tietty vähän kesän jäljiltä säätää. Tässäpä hieman jotain ennen ensi kauden alkua:

- iskarihuolto
- renkaiden vaihto
- jarrulevyjen kunnon selvitys molemmista vanteista
- öljyn vaihto
- ohjaustankojen kiinnikkeiden työstöä (tehrään pari ylimääräästä jemmaan)
- penkin/takakatteen paikkaus
- muut katteet?
- pulttien/muttereiden kireyden tarkistus
- muuta mitä???

PS. Kirotut kaasarin säädöt alkaa ilmeisesti olemaan sen verran hehtaarilla, ettei tarvii heti alkaa säätämään.

torstai 13. marraskuuta 2008

Kauden loppu

Kyllä se vaan niin on, että ei oo enää kelejä. Tai no jos olis vimpan päälle hinku niin olihan tänäänki +6 astetta lämmintä. No pojjaat kävi vielä syyskuussa(vai oliko se lokakuussa?) Motoparkissa ajelemassa. Meikä ei pystyny, kun on sen verran kermaperse.

Tässäpä klippi Jannesta mutkaa kiertämässä.



lauantai 30. elokuuta 2008

Kemora 29.8.

Do dii. Veivattiin siis taas kaasarin säätöjä parempaan kuosiin alkuviikosta, ja ihmeen kaupalla Esteri soi meille perjantaille ihan mukavan ratakelin, vaikka lämpö ei kyllä luita rikkonut. Päivän huippulämmöt oli noin 14 astetta.

Ajaminen oli ihan mukavaa tällä kertaa. Kaasarin säädöt toimi sillai, että keskialue oli kärsinyt vähän, mutta yläkerta tuntuis olevan kunnossa. Tämän huomas hyvin mutkasta lähtiessä, kun kerrankin sain perän irti ja melkein high siderit kahvilan mutkaa edeltävästä vasemmasta mutkasta. Keskialue kun ei oikein vääntäny ja sitten pienellä kaasun lisäyksellä tehot pompsahtaa niin miestä viedään. No mutta vielä kun jaksaa kertaalleen veivata kaasarit auki ja siirtää neulaa yhellä pykälällä niin eiköhän se siitä.

Tässä Toni lähössä radalle.



Ajo tosiaan kulki suht hyvin, sillä molemmat teki oman ennätyksen samalla ajalla 1:21. Vielä olis muutama sekunti suomen kärkeen kurottavaa ;)

Sitten puuttuikin onnetar peliin ja huomattiin ketjuja tarkistaessa, että ei perkele eturattaan mutteri on auki. Miten voi olla mahdollista? No lähempi tarkastelu paljasti, että kierteethän siitä mutterista oli korkannu. Siihenpä sitten loppui ajot. No aina ei voi voittaa.

Meitsi ruuvaamassa...



Rami oli tullut Oulusta kesän viimeiselle ratakeikalle. Kovaahan tuo näyttää hornettikin radalla kulkevan.



Pojjat kattelee ajolinjoja kahvilanmutkaan kilvettömällä suskalla ajaneen herrasmiehen opastuksella.



Että se siitä sitten. Toivottavasti Esteri soisi vielä kelejä tälle syksyä ja mielellään sellaiselle päivälle, että pääsisi vielä kerran vääntään.